Päätön kulttuurikaupunki

Kulttuuripääkaupunkihanke on hieno asia. Periaatteessa. Käytäntö näyttääkin olevan aivan toista.
Avajaiset ovat tänään. Viisitoista päivää myöhässä. Vuosihan alkoi jo yli kaksi viikkoa sitten. Oliko aivan ylivoimaista aloittaa samalla kun vuosi vaihtui? Jonkin rakennusliikkeen myöhästyneet aikataulutko määräävät milloin kulttuuria esitetään? Ja eikö tulen ja ilotulitusten kanssa leikkiminen olisi sopinut paremmin Uuteen vuoteen?

Kun tunnen hyvin Turkua ja turkulaisuutta ja Turun kaupungin suhtautumista kulttuuriin ja sen tekijöihin, olen alusta asti suhtautunut äärimmäisen skeptisesti tähän hankkeeseen. Totta kai on ennenaikaista tässä vaiheessa arvioida koko hanketta, mutta jotain voi aina sanoa. Arvelin jo etukäteen, että turkulaiset ammattitaiteilijat tulevat hyötymään hankkeesta varsin vähän. Siltä todella näyttääkin. Avajaiset ovat juuri sitä mitä pelkäsin: Isolla rahalla ulkomailta tuotettua populistista viihdettä. Eniten minua koko vuodessa närästää tuo tuliteema joka liittyy Turun moniin kaupunkipaloihin.

Kaupunkipalot olivat aikanaan hirvittäviä katastrofeja joissa ihmiset menettivät kotinsa, omaisuutensa ja jotkut henkensäkin. Kaupungille ne merkitsivät vuosikymmenien taloudellista taantumaa ja Turku menetti palon ansiosta jopa pääkaupungin asemansa. Ja nyt näistä paloista, näistä järkyttävistä katastrofeista tehdään populistista viihdettä ilman mitään syvempää ajatusta. Minusta se on halpamaista, ja olen häpeissäni turkulaisten puolesta.

Populistinen kulttuurikin on toki kulttuuria. Onpa niinkin, että koko kulttuuri on ajautumassa yhä populistisemmaksi, koska koko kulttuuri on ajautumassa, tai pakotetaan ajautumaan, yhä kaupallisemmaksi.Kaupaksi käy halpa, huonosti tehty ja ennen kaikkea hyvin markkinoitu tavara. Myös kulttuurin alueella. Ikävä kyllä.

Tyhmyys on tietenkin uusiutuva luonnonvara, siitä ei ole eikä tule olemaan puutetta. Mutta ei sitä silti tarvitse tieten tahtoen lisätä ja edistää.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa elitismiä. Kaikista taiteista elitistisin on mielestäni klassinen musiikki. Siksi konsertteihin voikin mennä  nauttimaan laadukkaasta taiteesta. Klassisessa musiikissa on sen verran selvät kriteerit, ettei mikä tahansa räpellys sinne kelpaa. Muusikon pitää osata soittaa, säveltäjän säveltää, kapellimestarin johtaa. Ammattitaito on miellyttävää.

Elitismissä on tietenkin myös vaaransa. Helposti se johtaa jähmettymiseen, vanhoillisuuteen ja jäykkiin asenteisiin. Mutta ei välttämättä, ei aina, ei kaiikkialla. Onneksi.

Kuvataiteessa on toisin. Kuka tahansa pensselinheiluttaja voi kutsua itseään taiteilijaksi, ilman mitään ammattitaitoa, ilman mitään kykyä. Aina löytyy yleisöä, näyttelypaikkoja, arvostustakin. Vähän sama on laita teatterissakin. Kaikenlainen tömistely ja huutaminen menee täydestä. Näin on myös niin sanotun kevyen musiikin kohdalla. Aina löytyy yleisöä kehnollekin soittajalle tai laulajalle, kehnollekin bändille. Ikävä kyllä.

Mutta kelpaako Turku kulttuurikaupungiksi, kulttuuripääkaupungiksi? Kuvataiteilijana vastaan: ei sinne päinkään. Turku on suhtautunut viimeisten vuosikymmenten aikana kuvataiteilijoihinsa niin nuivasti, välinpitämättömästi, häpeämättömästi, että kulttuuripääkaupungin asema pitäisi pelkästään sen takia ottaa Turulta jo huomiseksi pois. Toivottavasti näin myös tapahtuu. Myös virallisesti. Omassa mielessäni olen toki riisunut Turulta tämän manttelin jo kauan sitten.