sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Parin vuoden veneilyä.

Muutama vuosi sitten jouduimme luopumaan pitkäaikaisesta kesäpaikastamme Ahvenanmaalla. Silloin ajattelin etten enää tarvitse nopeaa venettä - vanha kosterini riittää ihan hyvin ja purjehtiessa ehtii nähdä ympärilleenkin. Olin myös täysin kyllästynyt Flipperin (760) huonoihin ominaisuuksiin - vasta-aallokossa armotonta hakkaamista ja myötäisessä kaikki vedet silmille. Niinpä myin Flipperin pois kun naapurini sen halusi ostaa. 

Olin väärässä. Parissa vuodessa tuli sellainen olo, että pitää päästä nopeasti mielipaikkoihini Kökariin tai muualle ulkosaaristoon silloin kun siltä tuntuu. Aloin katsella uutta nopeaa venettä. Lopulta sellainen löytyi mutta niinkin kaukaa kuin Göteborgista. Itse asiassa etsin vanhaa 21-jalkaista Fjord Weekenderiä jossa olisi uudehko dieselkone, mutta ei sellaista löytynyt. Sen sijaan löytyi hiukan isompi, 24-jalkainen, samaa mallisarjaa oleva Weekender vain vähän yli 200 tuntia ajetulla koneella.


Marraskuun alussa 2016 Husosen auto toi lavetilla veneen pihaan. Saman tien alkoivat pakkaset, joten eipä jäänyt paljon aikaa veneeseen tutustumiseen. Hyvältä näytti kuitenkin. 





2017

Ruotsalainen myyjä oli ollut kohtuullisen rehellinen. Moottorissa oli kaikki kunnossa, kaikki sähköt toimivat ja vene oli puhdas ja siisti. Moitteita annan vain Volvon sähköiselle paakille - vehje on täysin tunnoton ja sillä rantaan ajaminen on hankalaa, suurinousuiset potkurit kun tekevät veneen liikkeistä varsin äkäisiä.
Sitä myyjä ei ollut kertonut, että yhden patjanpäällisen oli kissa tai koira repinyt rikki - olipa vain kääntänyt patjan toisin päin. No, eipä se minua ole pahasti haitannut.

Kesällä 2017 käytin venettä aika vähän. Juhannusreissun tein Iniön kautta Kustaviin ja samalla kävin entisessä kesäpaikassamme Porsskärissä noutamassa hiukan siellä vielä olevaa tavaraa. Viikon verran viivyin Kökarissa jossa tapasin poikani perheineen ja kävin moikkaamassa vanhaa luokkatoveriani Ainoa ja ystävääni Cajta. Kotiin ajelin pohjoisen kautta, käväisin Lappossa, Porsskärissä ja Iniössä ennenkuin ajoin kotiin Merimaskuun.  

























Juhannusaton juttutuokio Teemun ja Maran kanssa.






























Storbuskärissä. Saaressa ja sen eteläpuolisessa Nötbuskärissä on hyviä satamapaikkoja ja korkeitaa kallioita joilta on hienot näköalat Kökarin itäiseen saaristoon. Vielä 80-luvulla kalliolla pesi huuhkaja.





























Kesäelämää Nötbuskärissä.


 Tervehdyskäynti..


Saapuessani Karlbyyn oli merellä sumuista. Kännykällä navigoitiin, mutta reitti oli tuttu jo 60 vuoden takaa. 




















Karlbyn satamaa. 


Ensisessä kesäpaikassa. Ennen niin kaunis, hoidettu niitty alkaa kasvaa ikävästi umpeen.

Loppukesästä tehtiin vain yksi matka, käytiin hakemassa loput tavaramme Porsskäristä. Avuksi saimme Teemun työveneineen, muuten ei kuljetuksesta olisi tullutkaan mitään.





























Viimeistä muuttokuormaa. Muutamia on tuotu tätä ennen. 

2018

Sain veneen veteen vasta kesäkuun puolivälissä - olin koko talven ja kevään huonossa kunnossa, ja kun olin päättänyt kunnostaa paatin pohjan lasikuulapuhalluksella ja epoksoinnilla, meni työhön vähän normaalia enemmän aikaa. Pohjasta tuli kuitenkin paljon sileämpi kun 40 vuoden myrkkymaalit saatiin poistettua.

Eka reissun tein Kustaviin Teemua moikkaamaan. Parin kolmen päivän reissulla vakuutuin lähinnä siitä, että veneessä on kaikki kunnossa. 


Holman laiturissa.

Muutaman päivän päästä vein kuopukseni Pentin ja hänen tyttöystävänsä Sallyn Iniöön juhannusta viettämään. Matka sujui hyvin, mutta kyllä pelästyin kun Iniössä huomasin veneen pohjalla, koneen alla olevan monta litraa öljyä. Yleensähän tällainen viittaa vakavaan vikaan, mutta tällä kertaa sellaista ei vielä ollut ennättänyt syntyä. Vuodon syyksi paljastui yläpäästään irronnut kampikammion huohottimen letku. Volvo on käyttänyt letkussa lähinnä kertakäyttöklemmariksi luokiteltavaa viritystä joka oli ajan myötä käynyt löysäksi, letku oli irronnut ja päästänyt öljyt paatin pohjalle. Törkeän huonoa koneenrakennusta!

Ikävää työtä oli siivota öljyä ahtaasta konetilasta mutta kyllä sen silti mielellään teki kun oli selvinnyt pelkällä säikähdyksellä viasta joka olisi helposti voinut aiheuttaa koko koneen hajoamisen.

Juhannuspäivänä oli hauskaa, kun huomasimme Sallylla ja minulla olevan yhteisiä tuttuja Kustavin puolella. Teimme pikakäynnin Mikan mökille johon minua olikin kutsuttu jo monia kertoja, mutta kun en ollut aivan varma paikasta ja laituritilanteesta niin en ollut tullut sinne menneeksi. Olipa mukava nähdä Mikaa, Riittaa ja Elissaa! 


Juhannuspäivän tunnelmia Kustavissa. Professoria hymyilyttää. 

Heinäkuussa oli hellettä. Minun oli pitkään tehnyt mieli katsastaa vanhaa satamapaikkaani Hamnkobbenia Kihdin keskellä. Tällä kertaa seuranani olivat Katrin tipsut Elmeri ja Vilma. 

Hamnkobben oli hyvä valinta koska en ole siellä ikinä nähnyt kyykäärmettä ja korkea, hankalakulkuinen luoto antaisi minulle ja koirille tarpeellista liikuntaa. Hamnkobbenin kallioilta on myös mukava seurata suhteellisen läheltä ohi kulkevaa liikennettä. 

Onnistuin ajamaan suojaiseen, matalaan laguuniin ilman että vetolaite olisi kolahtanut sisäänkäynnissä olevaan kiveen. Matalaa on laguunissakin, vettä on nykyään enää metrin verran. Ennen oli enemmän. 70- ja 80-luvuilla kävin täällä usein syksyllä ja keväällä.
Sen verran Kihdillä tuuli ettei suojaisessa laguunissa ollut tukalaa. Päivät kuluivat rattoisasti, kun ensin poikani Nuutti poikkesi matkallaan Maarianhaminaan tervehtimään, ja seuraavana päivänä poikani Matti tuli viereeni laguuniin pienellä nostoköliveneellään. 



Hamnkobbenin laguunissa oli tyyntä ja rauhallista. 

































Keltaista kirjallisuutta ja punaista portviiniä. Kyllä siinä ilta mukavasti kuluu. 

Nuutti jatkamassa matkaa Gjusanillaan. Paatti on eräänlainen kosterin ja talonpoikaisveneen välimuoto. 

Tipsut ilta-auringossa.



Matti ja Sini saapuvat. Discordia otti vauhtia heti kun pääsi sivutuuleen. 

Jokakesäinen? Kökarin matka meni elokuun puolelle. Tällä kertaa menin Korpoströmin kautta kun kävin siellä moikkaamassa Karia ja Katia. 
Käteväähän se on olla vierasvenesatamassa. Saa akut ladattua ja ympärillä on kaikenlaista toimintaa. Varsinkin ruokailu on mukava hoitaa ravintolassa eikä veneessä. Itse kyllä viihdyn siitä huolimatta paremmin luonnonsatamassa.
Kökarissa yövyin ensin vanhassa suosikkipaikassani kirkkolaiturissa. Suojainen paikka, syvää vettä, hyvä laituri jossa aina on saanut olla yksin ja kaikessa rauhassa.
Seuraavana päivänä ajoin, tällä kertaa lännen ja etelän kautta, Karlbyhyn ja Ainon laituriin. Karlbyn matala lahti oli kamalassa kunnossa, täynnä levää ja ruohoa. Pikainen ruoppaus olisi tarpeen.
Ainolla oli vieraana vanha tuttuni Esa poikansa ja ystäviensä kanssa, oli mukavaa tavata kymmenien vuosien jälkeen. Pojat olivat tulleet soittokeikalle Kökariin ja ilta kuluikin mukavasti Brudhällissa musiikkia kuunnellen.
Lähtiessäni jakamaan matkaa pelkäsin koneen vesikierron tukkeutumista ja annoin tuulen kuljettaa veneen pois pahimmasta sotkusta. Siitä huolimatta huomasin muutaman meripeninkulman jälkeen lämpömittarin näyttävän punaista ja summerin varoittavan ylikuumenemisesta. Onneksi oli vesi vielä pysynyt koneen sisällä. No, puhdistin täynnä levää olevan suodattimen ja jatkoin matkaa. Kone kuitenkin kuumeni edelleen ja ajaa voi vain tyhjäkäyntikierroksilla.


Pääsin kuitenkin Södra Torsskäriin jossa olevaan hyvään satamaan olin menossa. Vaan eipä ollutkaan satama enää hyvä. Paikka, jossa ennen oli aina ollut pari metriä kirkasta vettä oli nyt levän ja ahvenruohon vallassa. Eipä sinne tehnyt mieli mennä, ja kun huomasin etten saa mitään tolkkua koneen kuumenemisen syystä, ajattelin, että on pakko yrittää ihmisten ilmoille.


Hiljaa nilkuttelin kivikoiden välistä Kökarin pohjoispuolen väylälle, tarkoituksena mennä Helsön venesatamaan. Sinne en kuitenkaan päässyt; pakko oli pysäyttää kone kun lämmöt eivät pysyneet kurissa.
Muu ei auttanut kuin soittaa merivartijat apuun. Hetken päästä olikin jo apu paikalla ja vene hinattiin Helsöön. Enpä voi kuin kauniisti kiittää merivartijoiden asiallista ja ammattitaitoista toimintaa. 





Hinauksessa. Kolmas kerta 66 vuotta kestäneen veneilyni aikana. 

Olin siinä aika lailla ihmeissäni koneen kanssa koska suodattimesta tuli vettä kun sen kansi oli poissa ja kokeilin käynnistää konetta. Aikani tuumailtuani päätin kuitenkin koettaa pääsenkö käsiksi vetolaitteen vedenottoreikiin. Panin kumijollan veteen, nostin vetolaitteen ylös ja juuri ja juuri yletin tarpeeksi pitkälle. Ja eikös siellä ollutkin reiät täynnä ahvenruohoa, niin tiukassa että juuri ja juuri sai pois ilman työkaluja. Kun sitten käynnistin koneen tuntui kaikki toimivan. 


Päivä oli kuitenkin jo ennättänyt pitkälle ja katsoin parhaaksi mennä Havspaviljongiin syömään. Se olisi kuitenkin pitänyt jättää väliin, sillä mausta päätelleen tilamani ahvenet olivat vähintään viikon vanhoja. Ikävää, että tämä hauska paikka josta on niin hienot näköalat, on päästetty noin huonoon kuntoon. Takavuosina sieltä kyllä sai ihan hyvää ruokaa. 





Helsövikenissä. Vierassatama on rähjäinen mutta minusta viihtyisä.

Seuraavan päivän koeajossa kaikki toimi niinkuin pitää ja voin hyvillä mielin käydä tervehtimässä Cajta ja Marjattaa. Iltapuolella olikin sitten jo kotiinlähdön aika. Jonkin verran oli Kihdillä aallokkoa ja Fjord pääsi näyttämään ominaisuutensa hyvänä meriveneenä. Kahdessa tunnissa olinkin taas jo kotona Merimaskussa.


Westerbergien kanssa Kökarissa pohdimme mahdollisuuksiamme vielä jatkaa veneilyä, ikä kun alkaa kiusata vaivoineen. Tasapaino ei ole enää entinen, polvi on käynyt epävarmaksi, hyppäämistä ei voi enää ajatellakaan. Vierassatamat eivät kiinnosta, ja niiden poijupaikkoihin on sitäpaitsi nopealla venellä yksin liikkuessa miltei mahdotonta kiinnittyä. Tutut luonnonsatamat vielä käyvät, mutta uudet jo vähän pelottavat. Monet ikäiseni ovat jo joutuneet luopumaan veneistään. 

Kosterilla liikkuessani olin luonnonsatamissa aina ankkurissa ja kuljin maihin jollalla. Mäntypuinen jollani on senverran iso ja vakaa, että sitä vielä uskaltaa käyttää. Kumivene on jo hankalampi juttu. Sen soutaminen tuulessa on aika mahdotonta työtä eikä kapealta perätasolta kulkeminen ole kovin houkuttelevaa. Ensi kesänä aion kokeilla sähköperämoottoria, sen voi kaiketi jättää kiinni veneeseen ja vain akkua joutuu siirtämään paatista toisen. Suhteellisen pienikin akku varmasti riittää jos tarkoitus on vain siirtyä veneestä rantaan ja takaisin. Joku kätevä ratkaisu vain täytyy keksiä akun lataamiseen.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Untsulle



 
Untsulle, jälkikäteen.



Eerikinkadulla, Kinopalatsin ja tennishallin välissä, Untsu ja Heli.

Ja Jakke. 


Läntisen kadun kämpässäni Arten monistuskoneella, vaha vahalta 
kiertyy taivaalle Aamurusko. 



Ja myöhemmin, joskus kesällä, Untsu polkee Merimaskuun kossupulloineen. 
Ettei totuus unohtuisi. 
 


Ja sitten Tehtaankadulla, vanhassa piispantalossa, toisessa päässä taloa Untsu ja Mona, 

ja toisessa minä ja Eeva,
ja Basti jota en koskaan nähnyt,
ja naapurissa Kaija ja Jokke, ja Helena., 
ja ne kaikki juhlat, nekin  joissa Untsun kanssa

näytettiin Rolfille persettä

ja minä, mustasukkaisena, tinttasin Tukua lättyyn.


Sitten, satunnaisesti Eliksiirissä: sinäkin täällä, 

ja lopuksi, vanhoina herroina,
syömme Wecksellin muistoksi.