sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kuvataiteilijat ja heidän työtilansa

Minua vituttaa kun luen tai kuulen kuvataiteilijoiden valittavan työhuoneiden puutetta, kalleutta ja sitä, ettei yhteiskunta järjestä heille työtiloja. Minua vituttaa se siksi, että olen itse joutunut hankkimaan itselleni työtilat, varustamaan, korjaamaan ja maksamaan kaiken ilman yhteiskunnan apua.
Kunnalliset avustukset asettavat taiteilijat eriarvoiseen asemaan. Toisia avustetaan ja toisia ei. Se on väärin, ja kuitenkaan sille ei mahda mitään. Kuvataide ei tässä yhteiskunnassa selviä ilman yhteiskunnan apua. Hyvin harvoilla  taiteilijoilla on varaa maksaa työtiloistaan markkinahintaa.

Maallikot narisevat yhtenään taiteen saamasta tuesta vaikka se kansantaloudessa on aivan häviävän pientä. Taiteilijoita pidetään loisina jotka vain imevät yhteiskunnasta rahaa, tekemättä oikeaa työtä, ilman hyödyllistä vastinetta. Mitenkähän tämän asian laita lienee. Mietinpä kokeeksi ketkä kaikki ovat työstäni hyötyneet:

Puutavaraliikkeet, maalikaupat, rautakaupat. Romukaupat, kirpputorit, vanhain tavarain kaupat. Vaatekaupat. Autokaupat, autokorjaamot, autovaraosaliikkeet, rengasliikkeet. Katsastusfirmat. 
Liikennöitsijät, lentoyhtiöt, taksiyrittäjät, Rautatiet, kuljetusliikkeet, posti. Taidekauppiaat, taidegalleriat, taidemuseot. Paperin ja kankaiden valmistajat. Kynien, liitujen ja siveltimien valmistajat. Paperi- ja kirjakaupat. Sähkö- , puhelin- ja teleyhtiöt. Öljy-yhtiöt. Elektroniikkafirmat. Kirjapainot.
Sähköliikkeet. Maatalousyrittäjät. Ruokakauppiaat ja elintarvikkeiden tuottajat. Kunta, seurakunta ja valtio. Poliisi ja oikeuslaitos. Lakimiehet, tuomarit ja asianajajat. Pankit. Pari yliopistoa. Ravintolat ja alkoholijuomien valmistajat. Ammattikoulut. Hammaslääkärit, lääkärit ja eläinlääkärit.


Kaikkia en taatusti muista. Mutta kaikille näille olen maksanut saamistani palveluksista. Vuosittaiset summat eivät ole aivan mitättömiä ja 45 vuodessa niistä on kertynyt melkoinen kasa rahaa.

Olen toki saanut myös yhteiskunnalta avustusta apurahojen muodossa. Mutta eivät ne rahat minun taskuuni ole jääneet. Kaikki on mennyt. Kaikella on avustettu edelleen muita tämän yhteiskunnan jäseniä. Jotenkin olen ymmärtänyt, että näin tämä yhteiskunta toimii, että rahan ja palvelujen on tarkoitus kiertää. Ja taiteilijoiden kautta ne kyllä kiertävät. Taatusti ei jää raha pöydälle makaamaan.

Työtilat antavat taiteilijalle mahdollisuuden tehdä työtään. Tämä työ tuottaa paitsi taidetta myös välillistä hyötyä lukemattomin eri tavoin. Turha siis narista taiteen tuesta. Mitä enemmän sitä lisätään sitä enemmän saadaan rahaa kiertoon ja sitä useampi ihminen siitä hyötyy.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Hienoa kuvataidetta

löytyy nyt Turun Taidemuseosta. Otto Mäkilän (1904-1955) teosten näyttely Turun Taidemuseossa on aivan eri maata kuin Logomon yleisöä kosiskelevat populistiset kyhäelmät. Mäkilän töissä on laatua. Niin paljon, että väitän sen riittävän tässä maailmassa millä tahansa foorumilla.
Turkulaiseen surrealismiin usein liitetty Mäkilä ei ole varsinaisesti surrealisti ollenkaan. Mäkilä välttää kaikkia määritelmiä olemalla vain oma, persoonallinen itsensä. Vahva näkemys ja persoona käy läpi kaikkien teosten vaikka ne olemukseltaan vuosien saatossa vaihtelevat. Mäkilä on runollinen koloristi jonka unenomaiset kuvat tuovat alitajuiset tunnelmat, haaveet, näyt pintaan ja kaikkien saataville.
Mäkilän töihin ei kyllästy. Niitä katsoo aina uudelleen yhtä ihastuneena, yhtä ihmeissään. Niitä kannattaa tulla kaukaakin katsomaan.

Kävinpä Logomossa

Maaseudulta auton kanssa saapuvalle Logomoon meno on arpapeliä - missään ei ole selkeitä opasteita siitä, miten sinne mennään. Jos itse olisin ollut järjestämässä tämän luokan tapahtumia niin olisin kyllä hoitanut kadun varteen todella isot mainokset ja opastukset. Turku 2011-säätiö ei näköjään ole pitänyt tällaista tarpeellisena. Outo asenne.
Kaiken näkemäni informaation visuaalinen ilme on ollut kammottavan huono. En tiedä kuka tai ketkä siitä vastaavat mutta amatöörimäistä, aikansa elänyttä, tavanomaista, yhdellä sanalla sanoen kurjaa jälkeä se on.

Jo sisään tulo on pettymys. Vastassa on joku ihme rättikokoelma ja lippujono. Yksi ihminen myymässä lippuja tapahtumaan johon odotetaan satoja tuhansia kävijöitä.
Komea miljöö hukkuu siihen rättinäyttelyyn, onneksi sentään viereinen kahvila on hieno ja kiinnostavasti toteutettu.

Sitten näyttelyihin. Ensiksi katsoin valokuvia. Vain muutama puhutteleva kuva Sanni Sepolta, muut eivät juuri säväyttäneet. Kuka jaksaa katsoa Elina Brotherusta vuosi vuoden perään? En minä ainakaan. Seinien sijoittelu ja ripustus on sekavaa, näyttelyssä on vaikea kulkea.

Tom of Finlandin töistä olen nähnyt kuvia jo kymmeniä vuosia sitten joten mitään uutta  tämä näyttely ei tarjoa. Ihailen kuitenkin Tomin piirustustaitoa ja -tekniikkaa. Ammattimies. Pidän myös hänen huumoristaan. Hiukan ihmettelen esittelytekstejä joissa korostetaan Tomin kuvien maskuliinisuutta. No, onhan niissä joitain bodarien piirteitä mutta kyllä ne kuvat isoine tisseineen, ampiaisvyötäröineen ja pienine mutta rehevine takamuksineen ovat myös hämmästyttävän naisellisia. Perinteisen homokuvan neitimäisyyttä niissä ei ole mutta feminiinisyyttä kyllä.

Videoteoksia en yleensä jaksa katsoa, en ole erityinen elävän kuvan ja vielä vähemmän televisiokuvan ystävä. Katselen aikani Eija-Liisa Ahtilan teosta mutta en saa siihen otetta. Teos on mielestäni pinnallinen ja teennäinen, hienosti ja varmaan kalliisti toteutettua tyhjyyttä joka jättää minut täysin kylmäksi. Kyllästyn ja jatkan matkaa.

Heurekan toteuttama Tuli on irti -näyttely on täysi fiasko. Huonosti, huolimattomasti, ilman selkeää ajatusta toteutettu amatöörimäinen teelmys. Periaatteessa en pidä koko ajatuksesta, Turun palon viihteeksi kääntämisestä. Kaupunkipalot olivat hirvittäviä katastrofeja joissa ihmiset menettivät koko omaisuutensa, jotkut henkensäkin. Kaupunki sai sellaisesta iskun josta toipuminen kesti vuosikymmeniä. Turku ei viimeisestä suurpalostaan toipunut koskaan siinä mielessä, että menetti siinä yhteydessä pääkaupunkiutensa. Ja nyt tästä katastrofista tehdään viihdettä, ikäänkuin se olisi jotain kivaa. Mielestäni tämä on mautonta ja häpeällistä.
Haluan äkkiä pois tästä näyttelystä mutta en löydä ulos. Arvelen puhelin vyöllä seisoskelevaa miekkosta henkilökuntaan kuuluvaksi ja olenkin oikeassa, Kaveri neuvoo minut oikeaan suuntaan.
Kiivaasti tihrustamalla erotankin viimein uloskäynnin merkin. Samalla tiedostan, että kaikkialla näyttelyssä ovat nämä opasteet aivan olemattoman mitättömiä ja huomaamattomia. Näyttelyissä on vaikea liikkua kun ei tiedä missä ja mistä ne alkavat ja loppuvat. Samaa huonoa laatua kuin muukin visualinen suunnittelu. Lisäksi tämä huolimaton asenne saattaa aiheuttaa vaaratilanteita.

Lähden kahvilaan. Se onkin valopilkku muuten ankeassa kokonaisuudessa. Levoton, mutta mielenkiintoinen. Tiskin takana on kehnot valikoimat, mutta kahvi ja leivos ovat hyviä, joskin sikamaisen kallita. Mutta kallista on täällä käyminenkin ja itseltäni olisi jäänyt Logomo käymättä ellen pääsisi sisään alennetulla eläkeläishinnalla. Ihmettelen kyllä miksei Valokuvataiteen museon ja Kiasman järjestämiin näyttelyihin pääse ilmaiseksi sisään taiteilijajärjestön jäsenkortilla. Näihin järjestäviin laitoksiin nimittäin kyllä pääsee. Logomo rahastaa kulttuurilla, taikka omasta mielestäni kyllä sen puutteella.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Päätön kulttuurikaupunki

Kulttuuripääkaupunkihanke on hieno asia. Periaatteessa. Käytäntö näyttääkin olevan aivan toista.
Avajaiset ovat tänään. Viisitoista päivää myöhässä. Vuosihan alkoi jo yli kaksi viikkoa sitten. Oliko aivan ylivoimaista aloittaa samalla kun vuosi vaihtui? Jonkin rakennusliikkeen myöhästyneet aikataulutko määräävät milloin kulttuuria esitetään? Ja eikö tulen ja ilotulitusten kanssa leikkiminen olisi sopinut paremmin Uuteen vuoteen?

Kun tunnen hyvin Turkua ja turkulaisuutta ja Turun kaupungin suhtautumista kulttuuriin ja sen tekijöihin, olen alusta asti suhtautunut äärimmäisen skeptisesti tähän hankkeeseen. Totta kai on ennenaikaista tässä vaiheessa arvioida koko hanketta, mutta jotain voi aina sanoa. Arvelin jo etukäteen, että turkulaiset ammattitaiteilijat tulevat hyötymään hankkeesta varsin vähän. Siltä todella näyttääkin. Avajaiset ovat juuri sitä mitä pelkäsin: Isolla rahalla ulkomailta tuotettua populistista viihdettä. Eniten minua koko vuodessa närästää tuo tuliteema joka liittyy Turun moniin kaupunkipaloihin.

Kaupunkipalot olivat aikanaan hirvittäviä katastrofeja joissa ihmiset menettivät kotinsa, omaisuutensa ja jotkut henkensäkin. Kaupungille ne merkitsivät vuosikymmenien taloudellista taantumaa ja Turku menetti palon ansiosta jopa pääkaupungin asemansa. Ja nyt näistä paloista, näistä järkyttävistä katastrofeista tehdään populistista viihdettä ilman mitään syvempää ajatusta. Minusta se on halpamaista, ja olen häpeissäni turkulaisten puolesta.

Populistinen kulttuurikin on toki kulttuuria. Onpa niinkin, että koko kulttuuri on ajautumassa yhä populistisemmaksi, koska koko kulttuuri on ajautumassa, tai pakotetaan ajautumaan, yhä kaupallisemmaksi.Kaupaksi käy halpa, huonosti tehty ja ennen kaikkea hyvin markkinoitu tavara. Myös kulttuurin alueella. Ikävä kyllä.

Tyhmyys on tietenkin uusiutuva luonnonvara, siitä ei ole eikä tule olemaan puutetta. Mutta ei sitä silti tarvitse tieten tahtoen lisätä ja edistää.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa elitismiä. Kaikista taiteista elitistisin on mielestäni klassinen musiikki. Siksi konsertteihin voikin mennä  nauttimaan laadukkaasta taiteesta. Klassisessa musiikissa on sen verran selvät kriteerit, ettei mikä tahansa räpellys sinne kelpaa. Muusikon pitää osata soittaa, säveltäjän säveltää, kapellimestarin johtaa. Ammattitaito on miellyttävää.

Elitismissä on tietenkin myös vaaransa. Helposti se johtaa jähmettymiseen, vanhoillisuuteen ja jäykkiin asenteisiin. Mutta ei välttämättä, ei aina, ei kaiikkialla. Onneksi.

Kuvataiteessa on toisin. Kuka tahansa pensselinheiluttaja voi kutsua itseään taiteilijaksi, ilman mitään ammattitaitoa, ilman mitään kykyä. Aina löytyy yleisöä, näyttelypaikkoja, arvostustakin. Vähän sama on laita teatterissakin. Kaikenlainen tömistely ja huutaminen menee täydestä. Näin on myös niin sanotun kevyen musiikin kohdalla. Aina löytyy yleisöä kehnollekin soittajalle tai laulajalle, kehnollekin bändille. Ikävä kyllä.

Mutta kelpaako Turku kulttuurikaupungiksi, kulttuuripääkaupungiksi? Kuvataiteilijana vastaan: ei sinne päinkään. Turku on suhtautunut viimeisten vuosikymmenten aikana kuvataiteilijoihinsa niin nuivasti, välinpitämättömästi, häpeämättömästi, että kulttuuripääkaupungin asema pitäisi pelkästään sen takia ottaa Turulta jo huomiseksi pois. Toivottavasti näin myös tapahtuu. Myös virallisesti. Omassa mielessäni olen toki riisunut Turulta tämän manttelin jo kauan sitten.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Elintarvikkeista

vai pitäisikö sanoa kuolintarvikkeista, sillä niin moni syötäväksi tarkoitettu maistuu nykyään lähinnä ruumiinpesuvedeltä.

Otetaan nyt vaikkapa tomaatit. Olen silloin tällöin kasvattanut niitä itse joten tiedän millaiselta tomaatin pitäisi maistua. Kauppa ja tuottajat jaksavat mainostaa herkullisia tomaattejaan hienoin helmeilevin värikuvin jotka houkuttavat ostamaan. Suurin odotuksin haukkaat punaista pallukkaa - ja saat suuhusi tympeän sekoituksen hometta ja salpietaria. Tosi nautinnollista. Yrität huuhtoa paskanmaun pois suustasi omituisen makuisella vedellä jota kraanasta tulee ja onnnistut taatun huonosti.

No, teet nälkääsi voileivän. Kunnon leipää sentään vielä saa Suomesta. Mutta älä  vaan ihmeessä erehdy levittämään sille mitään terveystuotetta, kevytlevitettä tai vastaavaa. Ne näyttävät harmaalta vaseliinilta mutta maistuvat vielä pahemmalta, lähinnä laimennetulta marjaluteelta. Liusäksi kärrynrasva tarttuu makuineen kitalakeen ja lähtee siltä pois vain kulumalla. Ja entäs makkara jonka panet leivän päälle. Muistan, että vielä 70-luvulla lauantaimakkarakin maistui hyvältä. Nyt en ole enää vuosiin uskaltanut sitä maistaa. Viimeksi kun yritin se maistui eltaantuneen jauhon ja härskiintyneen laardin sekoitukselta. En pidä sylkemisestä, mutta silloin oli pakko.

Parempi siis välttää makkaroita, varsnkin kun ne on kasattu lähinnä rteurasjätteistä, jauhoista ja erilaisista lisäaineista. Mutta entäpä leikkeleet. Huh huh. Maku on tehty kemiallisesti ja sen keinotekoisuutta peittämään on mätetty kilotolkulla suolaa. Vähät "lihat" ovat peräisin nahanpaloista. Tässä meille herkut! Hyvää ruokahalua!

Jos rehdyt ostamaan kalaa, muuta kuin härskiä ihraa tihkuvaa kirjolohta niin petyt varmasti. Kotona kun avaat paketin niin jo lehahtaa vanha, mädäntynyt haju nokkaasi. Ei muuta kuin saman tien roskikseen. Se joka on syönyt tuoretta kalaa ei pysty puolimätää raatoa syömään. Ja sama koskee myös käsiteltyä kalaa. Savustettu kalakin on usein sen ikäistä, että se haisee. Ikävä kyllä tätä hajua ei tunne kaupassa, myyjä osaa kyllä kääriä kalan sen verran tiiviisen pakettiin.

Vähän aikaa sitten Turussa tehdyssä tutkimuksessa oli 70% myytävästä kalasta huonolaatuista. Aika pieni mahdollisuus saada kunnollista tavaraa kalatiskiltä. Lihasta oli puolimätää sentään vain 30%. Paljon paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä lihaa syömällä. Itse vain söisin mielelläni ja usein kalaa, mutta kun kauppaan on matkaa 16 kilometriä ja kerta toisensa jälkeen huomaan kotiin päästessäni saaneeni kelvotonta tavaraa, niin eipä juuri huvita enää ostaa kalaa. Eikä paljon muutakaan.

torstai 13. tammikuuta 2011

Pahuksen pakkaukset!

Tavaroiden pakkaaminen lähentelee mielipuolisuutta. Monella tavalla. Ensinnäkin tuo moninkertainen pakkaaminen - samassa kamassa on monta eri pakkauskerrosta. Sitten tuo tilan haaskaus: neljänneskuution laatikosta löytyy tavallisen kirjan kokoinen tavara.
Aivan oma lukunsa ovat makkarapaketit, pesuainepakkaukset, riisipaketit, suklaalevyt. Kyllä ihme on jos nämä saa auki siten kuin ne todennäköisesti on suunniteltu avattavaksi. Ja vaikka saisikin niin ei niistä silti saa sisältöä ulos, ei ainakaan järkevällä tavalla ja niin, että se menisi sinne mihin pitäisi.

Lääkepakkauksista lähtee pilleri lattialle ja vierii seinänrakoon tai pesukoneen alle. Tai sitten se hajoaa muruiksi. Kätevää. 
Paljon on myös pakkauksia joita ei saa auki ilman työkaluja. Miksi?

Oudointa on, että vielä muutama vuosi sitten nämä samat tuotteet oli pakattu järkevästi ja toimivasti. Hyvästä pakkauksesta on siis siirrytty huonompaan. Ei tämä ainakaan käyttäjän etua palvele, tiedä sitten kenen etua.