tiistai 17. toukokuuta 2011

Kansallismaisema




Olen alusta saakka suhtautunut varsin epäillen ajatukseen rakentaa uusi silta Auransillan ja Tuomiokirkkosillan välille. Ongelmana on se, että tällä välillä ei ole järkeviä jatkoyhteyksiä kuin joen länsipuolellaja nekin ovat liikenteellisesti ahtaita ja vaarallisia. Kävelijälle yhteydet itäpuolella vielä menettelevät, mutta pyöräilijä joutuu keskelle ahdasta, kaoottista liikennettä sekä Hämeenkadulla että Uudenmaankadulla. Varsinkin se paikka johon siltaa nyt suunnitellaan, Rettiginrinteen ja Kauppiaskadun välille, on aivan toivoton, enkä näe minkäänlaista tarvetta kyseiseen paikkaan tulevalle sillalle. Hieman parempi ja järkevämpi paikka olisi Vanhan Suurtorin ja vanhan kirjaston välillä, mutta täysin tarpeeton sekin silta olisi.

Turku on pieni kaupunki jossa etäisyydet ovat lyhyitä. On totta, että Auransilta on kevyelle liikenteelle ahdas, Tuomiokirkkosillalla sen sijaan on tilaa, ja nämä sillat ovat varsin lähellä toisiaan. Tuskin kenenkään tarvitsee päästä joen yli juuri siitä kohtaa jossa sattuu kulloinkin olemaan, pienen kierroksen voi aina tehdä. Kun Myllysilta taas saadaan käyttöön on Turussa parin kilometrin matkalla 7 siltaa joita pitkin pääsee joen yli. Luulisi sen riittävän.

Liian vähän on edelleen kiinnitetty huomiota mahdollisen sillan maisemavaikutuksiin. Auransillalta ylös jokea aukeaa Turun kaunein maisema. Rakennuskanta on tällä osalla vanhaa ja hyvin säilynyttä, harmonista ja rauhallista. Rantakatujen vanhat puut tuovat maisemaan oman elävyytensä ja taustalla näkyvä Tuomiokirkon torni muistuttaa Turun pitkästä historiasta.

Ja tämän maiseman turkulaiset päättäjät haluavat tuhota modernilla, rumalla, paikkaansa sopimattomalla ja täysin tarpeettomalla sillalla.

Liian vähän puhutaan ympäristön vaikutuksesta ihmisen psyykeen. Olen itse vakuuttunut siitä, että ruma, kaoottinen ympäristö lisää ahdistusta ja sairauksia ja kaunis, tasapainoinen ympäristö vastaavasti lisää terveyttä ja hyvinvointia.

Muistan vielä hyvin millainen kaupunki Turku oli 50-60 vuotta sitten ja miten se on tässä ajassa muuttunut. Kauniista kaupungista on tehty sekava, rikkonainen ympäristö, vanhoja hienoja rakennuksia ja varsinkaan rakennuskokonaisuuksia ei ole säästetty vaan on surutta revitty talot ja korttelit maan tasalle. Jo 60-luvulla alkaneesta vastustuksesta huolimatta on tilalle sitten rakennettu ympäristöhaittoja ja homeen pesiä. Onko todella niin, että tätä järjettömyyttä on pakko jatkaa loputtomiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti