tiistai 8. helmikuuta 2011

Miten tomaattia käytetään


Täällä kulttuuripääkaupungissa ei suinkaan puuhailla pelkästään korkeakulttuurin parissa. Ei, kyllä tavallinen ihminen jokapäiväisine murheineen on Kulttuuripääkaupunkisäätiötä ja sen hallitsemaa Kulttuuripääkaupungin asujaimistoa suorastaan hirvittävän lähellä. Kulttuuripääkaupungin Innovaatiokulttuuripääkaupunkiryhmä koostuu kaikkien alojen asiantuntijoista jotka uupumatta tuottavat uusia Kulttuuripääkaupunkiratkaisuja.

Viimeksi olemme pohtineet ruokakulttuuria ja erityisesti tomaatteja. Suomessa myytävät tomaatithan eivät kelpaa syötäväksi. Ihmisluonne on kuitenkin toiveikas – tästä parhaana todisteena se, että Kulttuuripääkaupungissa edelleen asuu ihmisiä. Tomaatteja tulee siis ostettua ja heitettyä kompostiin sitten kun on jälleen kerran todennut ne syömäkelvottomiksi. Kun komposti yleensä ei toimi vaan mätänee on tällainen tomaatin käyttö tuhlausta. Siksi olemme miettineet tomaatille uusia käyttötapoja.

Kelvottomia tomaatteja on monenlaisia ja käyttökin vaihtelee sen mukaan. Viime aikoina on Kulttuuripääkaupungin elintarvikeliikkeissä myyty kivikovia tomaatteja. Nämä sopivat mainiosti biljardipalloiksi. Niitä voi käyttää myös kuulalaakereina ja piiskatykin ammuksina. Murskattuna ne toimivat pihalla liukuesteenä. Kissanhiekan korvikkeena kova tomaattimurska on mainiota. Viiloja ja hiekkapaperia olemme myös menestyksellä päällystäneet tomaattimurskeella.

Pehmeälläkin tomaatilla on moninaista käyttöä. Niitä voi vaikkapa panna tyynyn ja patjan täytteeksi. Pelastusliivien täytteenäkin pehmeä tomaatti on mukavaa. Vanhaan vesipatjaan tulee aivan uusi ilme kun sen täyttää tomaateilla. Formulakisoissa voi tomaatteja käyttää autonrenkaiden sijasta ekologisina törmäyssuojina.

Miten monesti on kesällä tullutkaan harmiteltua aivan liian nopeasti kasvavaa ruohoa. Kaikkialle tunkeva vihreys on todella tylsää. Nurmikosta saa paljon pirteämmän kun sen päällystää tomaateilla. Ellei omista riittävästi tomaatteja voi kukkamaan ja puutarhan polut kuitenkin reunustaa tomaateilla. Tähän kelpaavat melkein kaikki tomaatit mätiä lukuun ottamatta.

Mätä tomaatti on mainiota koiran paskan korviketta. Ei tarvitse hankkia kalliiksi käyvää koiraa paskomaan kun voi ostaa kaupasta tomaatteja ja käydä sirottamassa niitä puistoihin. Kätevää.
Kissojen ystävät voivat viskellä tomaatteja kissanhiekan sekaan. Hajun kanssa on kyllä ongelmia. Tuottajat ja vähittäiskauppa eivät ole onnistuneet vielä kehittämään mätään tomaattiin oikein kunnon odööriä.

Raaka tomaatti vaihtelevine väreineen sopii mainiosti askarteluun ja taideteoksiin. Kätevä henkilö valmistaa niistä käden käänteessä taulut kotiinsa. Rahaa säästyy kun ei tarvitse ostaa Anttilasta kalliita julisteita. Joulukuusen koristeena raaka tomaatti on kirkkaasti omenaa parempi. Omenat pakkaavat katoamaan kuusesta kun Pentti tai Ilona popsii ne pikku suuhunsa. Tomaatti pysyy kuusessa. Joulu tosin jo ehti mennä menojaan mutta onhan edessä juhannus. Saaristolaisten  ikivanha tapa koristaa juhannussalko tomaateilla on käyttökelpoinen mantereen puolellakin.

Innovaatiokulttuuripääkaupunkiryhmä ponnistelee parhaillaan mullistavan energiaratkaisun parissa. Aiomme korvata bensiinin lisäaineena käytettävän etanolin tomaatilla! Ongelmana on toistaiseksi ollut polttoaineputken tukkeutuminen mutta aiomme kyllä tämänkin vaikeuden selvittää.  Ehkä jo ensi vuonna voimme kaataa etanolin omiin kurkkuihimme sen sijaan, että haaskaisimme sen autojen pohjattomiin nieluihin. Mutiaisetkin saavat sitten rauhassa pitää kurjan viidakkonsa krokotiileineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti