lauantai 4. marraskuuta 2017

Pyhäin miesten päivä

Mistään en huomaa eroa tavalliseen lauantaipäivään. Olen ollut yötä Turussa, aamupäivällä ajan kaupan kautta kotiin. Ostan muutaman purkin jugurttia, leipää ja leikkelettä. Ruokaa en sen kummemmin tarvitse; menen illalla Turkuun Olavi Paavolaisen seuran illanviettoon ja syön siellä.

Sanomalehteäkään en pääse tänään lukemaan. Åbo Underrättelser ei ilmesty lauantaisin. Se vähän harmittaa. Lopetin Turun Sanomien tilauksen kun en enää jaksa lukea oikeistolaista propagandaa.

Haen työhuoneesta pensselin ja vedän haalarin päälleni. Avaan maalipurkin, kiipeän tikkaille ja alan maalata katon insuliittilevytyksen saumoja. Makuuhuone on ollut remontissa varmaan viisi vuotta. Ei ole remonttihommat maistuneet. Nyt olen kuitenkin kyllästynyt pitämään talon kauneinta huonetta tyhjänä ja aion tehdä remontin valmiiksi, ei ehkä kokonaan, sillä taidan jättää tapetoinnin väliin ja vain maalata seinät, katon ja lattian.
Niska alkaa sattua kun koko ajan pitää kytätä ylöspäin. Kuumakin tulee ja joudun vähentämään vaatteita haalarin alta. Muuten työ on helppoa, mutta pari tuntia siihenkin menee. Telalla sitten loput, se käy kyllä äkkiä mutta saa odottaa seuraavaa päivää.

Työssä on tullu hiki ja käyn suihkussa. Vaihdan vaatteet.

Nälkä alkaa vaivata kun kello on kaksi. Olen tottunut syömään niihin aikoihin. Kylmäkomerossa on kaalilaatikkoa sen verran, että voin syödä pikkulautasellisen ja isompi jää huomiseksi.
Kaapaisen kauhalla sopivan annoksen ja panen sen mikroon. Pari minuuttia varmaan riittää. Haen pöytään haarukan, suolaa, kivennäisvettä ja purkin puolukkahilloa. Otan lautasen mikrosta. mätän siihen reippaan keon puolukkaa, kaadan lasiin Saskiaa ja haen vielä eteeni kirjan - tällä kertaa J.J.Wecksellin näytelmän Daniel Hjort, viime vuosisadan alussa painetun ruotsinkielisen laitoksen.

Aion mennä katsomaan ÅST:ssä esitettävää, Erik Söderblomin ohjaamaa Daniel Hjortia ja koska arvelen tekstiä vaikeaksi päätän lukea sen etukäteen. Mutta lukiessani hämmästyn: teksti ei tunnu ollenkaan hankalalta, pääsen runomuotoiseen rytmiin heti kiinni ja ymmärrän sitä helposti. Muutaman sivun jälkeen huomaan kuitenkin tietoni Kaarle-herttuan ja Sigismundin ajan ristiriidoista heppoisiksi. Pakko perehtyä edes hiukan asiaan.

Pesen käyttämäni astiat, keitän kupin kahvia ja siirryn läppärin ääreen. Kaipaamaani tietoa löytyy helposti, samoin tietoa Daniel Hjortista. Tunnin verran vietän nettiä selaillen, mutta edeleen tuntuu siltä, että asiatietoa pitää vähintään vielä kerrata - mutta luetaan nyt ensin tuo näytelmäkin.

Lueskelen jonkin aikaa. Selailen Facebookia ja luen sähköpostit. Kello alkaa lähetä viittä. Varttia yli pitää lähteä, että ehtii kuudeksi Kouluun.

Ajan Turkuun, parkkeeraan Pienen kirjapuodin pihalle ja kävelen pari korttelinväliä Kouluun. Siellä jo Wecksell-salissa onkin iso joukko paavolaisia. Tarkoitus on muistella kesällä tehtyä Provencen matkaa. Itse en ollut mukana, mutta osallistumalla illanviettoon pääsen osaltani jakamaan matkan kokemuksia.
Dataprojektori saadaan lopulta käyntiin ja kuvasatoa heitetään seinälle. Onnistuneesta matkasta kertoo jatkuva naurunremakka.

Haapio on järjestänyt tarjoiluksi Provencen salaattia ja ratatouillea. Ensin syödään salaattia samalla kun Kari hoitaa projektoria, sitten syödään pääruoka ja lopuksi kahvitellaan. Ruoka on hyvää ja tunnelma iloinen ja innostunut. Ensi kesän matkastakin keskustellaan, mietitään sopivaa ajankohtaa.

Lähden hiukan muita aikaisemmin, alkaa väsyttää. Ajan Kuuvuoren kämpille, selailen Facebookia. Juon kupillisen kaakao cappuccinoa ja alan kirjoittaa tätä tarinaa.


keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Paska vuodenaika

Tästä päivästä alkaa kurjin vuodenaika täällä Turun saaristossa. Kylmää, märkää, pimeää ja välillä liukasta. Ei sovi vanhalle äijälle.
Huonokuntoiselle jo talvella vaadittava vaatetus käy raskaaksi. On tönkkö ja painava olo. Alituinen pukeminen ja riisuminen on rasittavaa. Niin isoa vaatemäärää ei jaksa kantaa ettei pakkasessa palelisi. Tai siten ne lämpimät vaattet ovat sen hintaisia ettei niitä pysty ostamaan, tai sen näköisiä ettei niitä halua päälleen pukea. Amen.
Joka toinen päivä pitää ruuvata pattereiden termostaatteja, milloin ylös-, milloin alaspäin. Kerran viikossa on räplättävä valojen automaattikytkimiä.
Auton joutuu ajamaan talliin. Pihalla sen lasit jäätyy ja joutuu krapaamaan. Ei huvita sitten yhtään. Krapa ja harjakin on taas kadoksissa. Mistä hitosta nekin löytää.
Sisällä jalat palelee. Lattia on kylmä ja ikkunoista vetää. Vain paria huonetta on varaa pitää edes siedettävän lämpimänä.
Sähkönsiirtoon hupenee mielettömästi rahaa, tyhjästä. Edelleen ovat sähköt poikki joka kerran kun hiukankin tuulee. Olen sitä mieltä, että ovat ne sähköjohdot sitten maan päällä, maan alla tai taivaassa, niin nykyisillä hinnoilla sähköjen kuuluu toimia.
Loka-marraskuun vaihteen tuntumassa täällä tulee joka vuosi ensimmäiset lumet ja pakkaset. Takavuosina kun kuljin veneellä niin kauan kuin mahdollista, nämä aikaiset pakkaset jäädyttivät satamalahteni ja pakottivat nostamaan veneen ylös ennen aikojaan.  Yleensä pakkasia seurasi sitten kuukauden tai kahden lämpimämpi jakso. Kyllä vitutti sekin. Iniöön ajoi veneellä kolmessa vartissa, autolla meni tuntia enemmän. Ja oli paljon tylsempää ajaa autolla.
Kunnon jäätalvia ei enää ole. Kolmessakymmenessä vuodessa niitä on ollut seitsemän. Viimeksi 2011, sitä ennen 2003. Tulevasta talvesta ennustetaan kylmää. Minä en enää jäätalvia kaipaa, kun ei ole enää toista kotia Ahvenanmaalla. Saa pitää lämmintä vaan. Tulee halvemmaksi.




Potutus vai vitutus?

   Harmaana syyspäivänä, tuulen ulvoessa ja räntäsadetta odotellessa ei paljon mikään huvita. Moni asia sen sijaan vituttaa. On ehkä onni ettei niitä kaikkia voi yhdellä kertaa muistaa, eikä tänään ole mitään erityistä vitutusta mielessä, on vain näitä taustavitutuksia.

   Aloitetaanpa aamusta. Lopetin Turun Sanomien tilauksen, koska en jaksa tämän paskalehden oikeistolaista agendaa. Tilasin Åbo Underrättelserin, on hyvä vaalia vähän ruotsin kielen taitoaan. Mutta joka aamu vituttaa tämä olematon parin sivun lehdykkä. Paperia ei kerry sen vertaa että saisi tulet hellaan ja uuneihin. Pieneksi on vuosien mnittaan mennyt Turun Sanomatkin, mutta ÅU on ihan naurettavan mitätön. Ei siinä riitä millään lukemista koko aamukahvin ajaksi, ja se on sentään ihan minimivaatimus sanomalehdeltä.

   Seuraavaksi aamulääkkeet. Kuka helvetin tollo on vastuussa lääkepurkkien muotoilusta? Kaikissa purkeissa on sama järjetön muoto: purkin suulla oleva olake estää tehokkaasti pillerin koukkimisen ulos purkista. Hiukan loivempi kavennus, ja asia olisi aivan toisin. Ja sitten nuo läpipainopakkaukset: on ihan sattuman kauppaa saako pillerin pöydälle vai lentääkö se lattialle ja sitä tietä jääkaapin alle tai jalkalistan rakoon. Tai hajoaako murusiksi, tai pysyykö tiukasti pakkauksessaan. Eivätkö pakkaussuunnittelijat todellakaan pysty tekemään edes yksinkertaisista perusasioista toimivia? -Huonoon suunnitteluun törmää myös elintarvikkeiden ja pesuaineiden pakkauksissa päivittäin. Mikä järki sai panemaan maito- mehu- ja jugurttitölkkeihin muovikorkit? Hankalia avata, ja mihin ne sata miljardia muovikorkkia lopuksi päätyvät muualle kuin Tyyneen valtamereen entisten lisäksi?

   Pakko siirtää kahvikuppi läppärin ääreen. Kun nostan kupin lautasineen pöydältä lentää lusikka lattialle. Nerokas muotoilija on ollut asialla ja muotoillut lautasen niin ettei siinä lusikka pysy jos lautanen vähänkin liikahtaa. Kannattaa merkitä ansiolistaan, vai?

   Sitten Facebookiin. Nykyään joutuu tekemään neljä klikkausta hiirellä ennen kuin pääsee sisään katsomaan sivua, jossa ei ole ylimääräistä tavaraa. Ennen pääsi yhdellä. MIksi meille tyrkytetään ominaisuuksia joita emme halua emmekä tarvitse? On ihan helvetin varmaa, etten halua läppärini työpöydälle mitään ylimääräisiä ilmoituksia, ja pitäisi riittää, että ilmoitan sen yhden, ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran. Vaan eipä toimi näin.

   Ostin pari päivää sitten itselleni toisen kännykän, varoiksi. Kun usein unohdan varsinaisen kännyn kotiin on hyvä olla Turussa toinen. Uudishankinta on samanlainen kuin entinenkin, vain yhtä pykälää uudempi. Saan kaiken toimimaan haluamallani tavalla suhteellisen vaivattomasti - mutta voisi se helpomminkin käydä. Yhteystietoja en saa siirrettyä muuten kuin SD-korteille kopioimalla ja kortteja vaihtamalla. Sähköpostin asentaminen ei tahdo onnistua sitten millään. Pakko asentaa ihan manuaalisesti ja syöttää kaikki tiedot läppärin asetuksista katsomalla. Kun posti lopulta alkaa toimia, tyhjentää se samalla viestit palvelimelta. Perkele!

   Nälkä alkaa vaivata ja teen voileivän Linkosuon varrasleivästä. Hyvänmakuista, mutta kovaa ja terävää. Veneessä siitä tulee parempaa kun se hiukan kostuu. Mutta olisiko ihan mahdotonta tehdä tästä leivästä hiukan sitkeämpää ettei se jo pakkauksessa olisi pieniksi paloiksi murentunutta, tai viimeistään murenisi sellaisiksi kun siihen yrittää saada rasvaa päälle? Tuskin kukaan haluaa leipänsä valmiina, epämääräisen kokoisina paloina?

   Olen päässyt puoleen päivään ja vitutus on hiukan hellittänyt. Hetken lojuin sängyssä lukemassa Amadoa, mutta ikkunanraosta puhaltava jäätävä viima pakotti nousemaan, siirtämään kukat pois tieltä ja tunkemaan rakoihin pumpulia. Samalla sain mukavasti pölyt pyyhittyä kukkien takaa.
Kylmän takia harkitsin jo tulen sytyttämistä uuniin, mutta annoin olla. Tulee niitä kylmempiäkin ilmoja, ja polttopuuta on vähänlaisesti. Pitäisi tilata lisää.