Neekeriukoista

Teuvo Hakkarainen on puheillaan neekeriukoista sohaissut varsinaiseen muurahaispesään. Kuten niin usein Suomessa ei nytkään nähdä metsää puilta. Paheksutaan käytettyä sanaa mutta ei haluta kuulla mitä Hakkarainen puheillaan tarkoittaa, sillä tottahan on, että Helsingissä, Turussa ja varmaan monessa muussakin kaupungissa ovat torien kulmat täynnä tummaihoisia henkilöitä.

Itse kyllä olen vahvasti laiskottelevan, leppoisan elämäntavan kannalla, mutta laiskottelussakin on eroa. Minulle se antaa mahdollisuuden ennen kaikkea lukemiseen, ja vaikka luenkin paljon roskaa,  olen varmasti kaiken lukemiseni kautta oppinut ymmärtämään ihmisiä ja maailmaa paremmin kuin jos olisin käyttänyt aikani vaikkapa torin kulmilla. Laiskottelu antaa mahdollisuuden sivistää itseään monin eri tavoin. Sivistäminen tosin ei ole muodissa vaan päinvastoin, tyhmistäminen ja tyhmyydellä ylpeily on tätä päivää.

Mutta Hakkaraisen puheet eivät ole tyhmyydellä ylpeilyä vaan paljon työtä, tai ainakin kauppaa  tehneen hölösuisen  kansanmiehen huomioita selvästä epäkohdasta. Tabun aseman saaneiden sanojen käyttö ei muuta sitä tosiasiaa, että suomalainen  maahanmuuttopolitiikka on pahasti epäonnistunut. Sen sijaan, että maahanmuuttajat olisivat luonteva, elämää ja kulttuuria rikastuttava osa suomalaista yhteiskuntaa on heistä tullut erillisryhmiä jotka kommunikoivat lähinnä keskenään ja ovat usein sotajalalla suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Yhteiskunnallisten vastakohtien kiristyessä, eriarvoisuuden kasvaessa, työttömyyden ja köyhyyden lisääntyessä lisääntyvät myös rasistiset asenteet. Syyllisiä haetaan erilaisista, toisen näköisistä ihmisistä sen sijaan että sitä haettaisiin politiikasta, talouselämästä ja näissä vaikuttavista päättäjistä, joiden ajatukset ja toimenpiteet ovat johtaneet nykyiseen eriarvoisuuteen.

On toki käytännössä helpompaa käydä kadulla vastaan tulevan mustaihoisen kuin Jyrki Kataisen tai Björn Wahlroosin kimppuun, mutta syytöntä siinä yhtä kaikki mäiskitään ja syylliset saavat nauraa partaansa mikäli sellainen heillä sattuu olemaan. Kataisellehan ei vielä parta kasva joten hänen on pakko kiherrellä kämmeniinsä.

Jyrki Katainen ja Björn Wahlroos pitävät jatkuvasti palopuheita joissa he markkinoivat omia käsityksiään jotka käytännössä ovat yhteiskuntarauhan kannalta äärettömän paljon vaarallisempia kuin jotkut Hakkaraisen puheet. Media referoi näitä puheita kuin Jumalan sanaa vailla alkeellisintakaan kriittisyyttä tai visiota siitä, mihin näiden puheiden ajatukset toteutuneina johtaisivat. Mutta mediaahan ei nykymaailmassa saa kritisoida.

Kansallismaisema

Olen alusta saakka suhtautunut varsin epäillen ajatukseen rakentaa uusi silta Auransillan ja Tuomiokirkkosillan välille. Ongelmana on se, että tällä välillä ei ole järkeviä jatkoyhteyksiä kuin joen länsipuolellaja nekin ovat liikenteellisesti ahtaita ja vaarallisia. Kävelijälle yhteydet itäpuolella vielä menettelevät, mutta pyöräilijä joutuu keskelle ahdasta, kaoottista liikennettä sekä Hämeenkadulla että Uudenmaankadulla. Varsinkin se paikka johon siltaa nyt suunnitellaan, Rettiginrinteen ja Kauppiaskadun välille, on aivan toivoton, enkä näe minkäänlaista tarvetta kyseiseen paikkaan tulevalle sillalle. Hieman parempi ja järkevämpi paikka olisi Vanhan Suurtorin ja vanhan kirjaston välillä, mutta täysin tarpeeton sekin silta olisi.

Turku on pieni kaupunki jossa etäisyydet ovat lyhyitä. On totta, että Auransilta on kevyelle liikenteelle ahdas, Tuomiokirkkosillalla sen sijaan on tilaa, ja nämä sillat ovat varsin lähellä toisiaan. Tuskin kenenkään tarvitsee päästä joen yli juuri siitä kohtaa jossa sattuu kulloinkin olemaan, pienen kierroksen voi aina tehdä. Kun Myllysilta taas saadaan käyttöön on Turussa parin kilometrin matkalla 7 siltaa joita pitkin pääsee joen yli. Luulisi sen riittävän.

Liian vähän on edelleen kiinnitetty huomiota mahdollisen sillan maisemavaikutuksiin. Auransillalta ylös jokea aukeaa Turun kaunein maisema. Rakennuskanta on tällä osalla vanhaa ja hyvin säilynyttä, harmonista ja rauhallista. Rantakatujen vanhat puut tuovat maisemaan oman elävyytensä ja taustalla näkyvä Tuomiokirkon torni muistuttaa Turun pitkästä historiasta.

Ja tämän maiseman turkulaiset päättäjät haluavat tuhota modernilla, rumalla, paikkaansa sopimattomalla ja täysin tarpeettomalla sillalla.

Liian vähän puhutaan ympäristön vaikutuksesta ihmisen psyykeen. Olen itse vakuuttunut siitä, että ruma, kaoottinen ympäristö lisää ahdistusta ja sairauksia ja kaunis, tasapainoinen ympäristö vastaavasti lisää terveyttä ja hyvinvointia.

Muistan vielä hyvin millainen kaupunki Turku oli 50-60 vuotta sitten ja miten se on tässä ajassa muuttunut. Kauniista kaupungista on tehty sekava, rikkonainen ympäristö, vanhoja hienoja rakennuksia ja varsinkaan rakennuskokonaisuuksia ei ole säästetty vaan on surutta revitty talot ja korttelit maan tasalle. Jo 60-luvulla alkaneesta vastustuksesta huolimatta on tilalle sitten rakennettu ympäristöhaittoja ja homeen pesiä. Onko todella niin, että tätä järjettömyyttä on pakko jatkaa loputtomiin?

Miinusta vai plussaa?

Vaimoni kertoi pari päivää sitten lukeneensa tutkimuksesta jossa kerrottiin positiivisesta ja negatiivisesta elämänasenteesta ja niiden vaikutuksesta aivoihin. Jos nyt oikein ymmärsin (jota kyllä epäilen) niin nämä asenteet vahvistavat ja laajentavat niitä aivojen alueita joilla näitä asenteita synnytetään ja käytetään.

Olenkin ihmetellyt omaa tyhmistymistäni jo pitkään. Oikeastaan en käsitä enää mistään mitään. Olen ajatellut  tämän olevan seurausta vanhenemisesta, yksinkertaista vanhuudenhöperyyttä, mutta ehkä näin ei olekaan. Saattaa olla, että negatiivinen aivoalueeni on vallannut jo suurin piirtein koko aivot, pikkuaivoja ehkä lukuunottamatta. Tilaa ei ole enää muulle kuin negaatiolle.

Mutta entäpä jos käännän kelkkani ja alan iloita särkevästi polvestani, Stefan Wallinin moukkamaisuudesta ja muusta perussuomalaisuudesta. Pikku hiljaa tämä positiivisuus valtaa koko aivoni. Paitsi että muutun sietämättömäksi ympäristölleni ei käsityskykyni parane hiukkaakaan. Olen hypännyt ojasta allikkoon joka uimataidottomalle on kohtalokasta. Jos kyseessä on yli 1,5 metriä syvä allikko on edessä julma hukkumiskuolema.

Ehkäpä on parasta pysytellä täällä ojassa. Virtaava vesi on kuitenkin seisovaa raikkaampaa.